Lennonjohto ja AFIS
Työtavat ja toimintamallit vaihtelevat jossain määrin paikkakuntakohtaisesti.On kuitenkin hyvä tunnistaa eräitä kaikille hyödyllisiä pelisääntöjä. Ihmisellä on luontainen taipumus osoittaa ja vakuuttaa itselleen, että juuri minun tai meidän tapa puhua tai hoitaa asioita on hyvä tai parempi kuin jossain muualla. Monesti paikalliselle käytännöllekin löytyy varsin hyvä peruste. Taustalla piilee kuitenkin ongelma siitä, että paikallisen käytännön luomia uhkia ei kuitenkaan tunnisteta riittävän syvällä tasolla jotta niistä aiheutuvia poikkeustilanteita osattaisiin välttää. On mielenkiintoista havaita kuinka esimerkiksi yhtiössä tai lentoasemalla vallitsee vilpitön usko oman toimintamallin hyvyydestä, samaan aikaan kun toisaalla samanlaista menettelytapaa pidetään hyvinkin huonona. Tästä tyyppiesimerkkinä kiitotielle selvittäminen liikennetilanteen salliessa heti rullauksen alkaessa asematasolta. Tätä harrastetaan edelleen eräillä lentoasemilla. On myös lentoasemia, joilla se on paikallisesti kielletty kokonaan. Olisiko käytäntö, jossa ensimmäinen selvitys on aina enintään odotuspaikalle, syytä ottaa käyttöön kaikkialla? Lennonjohtotoiminnassa sorrutaan varsin usein antamaan VFR-koneelle selvitys hankalassa rullauksen vaiheessa ja vieläpä kysymättä lainkaan onko ohjaaja valmis sen sijasta, että kysyttäisiin tai tarjottaisiin selvitystä kopiotavaksi.AFIS ympäristö
AFIS- lentoasemalla kiitotielle rullaamisen edellytys on lennontiedottajalta saatu liikennetiedotus, josta ilmenee mahdollinen muu kiitotien käyttöön vaikuttava lentoliikenne. Pelkkä liikennetiedotus ei vielä oikeuta käyttämään kiitotietä esim. lentoonlähtöön, laskuun tai läpilaskuun. Ilma-aluksen tulee AFIS- kentillä operoidessa ilmoittaa ensiksi aikomus kiitotien käytön suhteen esim. ”OH-ABC, myötätuuli kiitotie 32, läpilasku” Saatuaan tuulitiedot ja kiitotie vapaa ilmoituksen tulee ilma-aluksen ilmoittaa vielä suorite mihin kiitotietä käyttää. esim: ”OH-ABC, suoritan läpilaskun kiitotie 32”. Ilmailun VHF- radiopuhelinliikenne oppaassa (4.painos) on RTF- esimerkkejä asiasta. Oikeanmuotoinen RTF osaltaan lisää kiitotieturvallisuutta. AFIS- lentopaikoilla toimittaessa ei lennontiedottaja määrää lentoonlähtö tai laskuvuoroja, vaan kiitotien käyttöjärjestys muodostuu pääsääntöisesti vallitsevan liikennetilanteen ja lentäjien tekemien ilmoitusten mukaan. Harvemmin asiaa joudutaan kysymään ilma-alukselta. Yleensä ilmoituksia tulee riittävästi ja ilmailijat huomioivat toisensa ja toimivat joustavasti. ”Kiitotie vapaa” -ilmoitus annetaan vain yhdelle ilma-alukselle (tai lento-osastolle) kerrallaan. Maa-ajoneuvoliikenne AFIS- kenttien liikennealueella toimii samoilla ohjeistuksilla kuin lennonjohtokentilläkin, eli vain AFIS- elimen luvalla.Avaa esitys klikkaamalla alla olevaa kuvaa:




